Kuolemantuomio saa kannatusta

Vajaat puolet suomalaisista hyväksyisi kuolemanrangaistuksen vakavien rikosten rangaistuksena. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen kyselyyn vastanneista kuolemanrangaistuksen hyväksyisi kaikkiaan 46 prosenttia, miehistä 52 prosenttia ja naisista 42 prosenttia.

Kyselyn mukaan kuolemalla rangaistavia rikoksia olisivat muun muassa joukkomurha, kansanmurha ja lasten raiskaukset. Näistä rikoksista kuolemaan tuomitsisi kolmisenkymmentä prosenttia kyselyyn vastanneista. Murhaajille kuolemanrangaistuksen antaisi 21 prosenttia vastaajista.

Kyselyssä kansalaisille esitettiin 11-kohtainen lista eri rikoksista ja kysyttiin onko niistä aiheellista langettaa kuolemanrangaistus. Vastaajista 54 prosenttia vastasi kielteisesti tai ei osannut sanoa mielipidettään. Tutkimuksessa kysyttiin myös, onko vastaajan mielestä olemassa rikosta, josta pitäisi langettaa kuolemanrangaistus. Tähän kysymykseen vastasi myöntävästi 37 prosenttia vastaajista. Suomen Gallup kysyi tutkimukseen tuhannen suomalaisen mielipidettä.
(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.