Kuolleista valtaosa naisia - nimiä ei julkisteta

Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksen ammunnassa surmansa saaneista 8 oli naisopiskelijoita ja 1 miesopiskelija. Lisäksi sai surmansa miesopettaja. Lisäksi yksi naisopiskelija on vakavasti loukkaantunut. Myös ampujaksi epäilty henkilö menehtyi itse aiheuttamiinsa vammoihin eilen.

Ammunta tapahtui luokkahuoneessa, jossa oli oppilaita suorittamassa koetta. Ampuja oli mennyt luokkahuoneeseen ja avannut tulen oppilaita kohti. Uhreista yhdeksän löydettiin luokasta, yksi käytävästä sen ulkopuolelta.

Ampuja oli sytyttänyt luokassa tulipalon, jonka vuoksi kaikilla luokasta löytyneillä uhreilla oli pahoja palovammoja.

Ampuja oli sytyttänyt koulurakennuksessa useita palopesäkkeitä, joista useimmat kuitenkin sammuivat itsestään. Yksi kytemään jäänyt pesäke roihahti tuleen vielä iltapäivällä. Palot aiheuttivat sankan savun, jonka vuoksi tekninen tutkinta pääsi alkamaan vasta noin klo 17 aikaan eilen.

Kauhajoen ampumisen esitutkinta on keskusrikospoliisin vastuulla. Surmia tutkitaan kymmenenä murhana.

Uhrien tunnistamisesta vastaa keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikkö.

Surmansa saaneet kuljetettiin yöllä Helsinkiin oikeuslääketieteen laitokselle, jossa heidän kuolinsyynsä todetaan ja uhrit tunnistetaan. Yhtä lukuun ottamatta uhreilla oli niin pahoja palovammoja, että visuaalinen tunnistaminen ei ole mahdollista. Tunnistaminen tapahtuu DNA- ja hammastietojen perusteella ja saattaa kestää useita päiviä.

Uhrit ovat kotoisin Kauhajoen lähialueilta Pohjanmaalta. Keskusrikospoliisi ei julkista uhrien henkilöllisyyttä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.