Kuopiossa häpäisty hautoja

Kuopiossa on häpäisty hautoja kaatamalla niiden kiviä. Kuopion vanhalla hautausmaalla kaadettiin illalla 44 hautakiveä. Metelistä ilmoituksen saanut poliisi otti jo illalla hautausmaalta kiinni kaksi poikaa, joita epäillään tihutyöstä. Poikia on tarkoitus kuulustella viikonlopun aikana.

Kuopion vanha hautausmaa sijaitsee kaupungin keskustassa. Siellä on vanhoja historiallisia hautamuistomerkkejä, mutta aluetta käytetään myös edelleen hautausmaana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.