Kuplilla läpi aterian – suomalaisten viinimaku kevenee

Suomalaisten viinimaku on muuttunut kevyempään suuntaan. Nyt on trendikästä juoda kuohuviiniä ja samppanjaa ja kevyitä, raikkaita punaviinejä. Asiantuntijan mukaan hyvää viiniä saa nykyään kohtuuhinnalla.

Pitkään vallalla ollut muhkeiden, hedelmäisten, täyteläisten ja voimakkaiden viinityyppien aika alkaa olla ohi, nyt juodaan kevyesti, sanoo tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna Alkosta.

– Semmoiset kevyet vivahteikkaat raikkaat viinit ovat lyömässä selkeästi läpi. Muun muassa kuohuviinit ja shampanjat ovat kasvattaneet huikeasti myyntiään. Punaviineissä esimerkiksi hedelmäinen voimakas viinityyppi on muuttumassa raikkaampaan suuntaan.

Tämäntyyppiset viinit on helpompi yhdistää ruokaan. Kevyt viini antaa tilaa hyvälle ruoan maulle.

Shampanjan juominen on nelinkertaistunut ja kuohuviinien tuplaantunut 2000-luvulla, kertoo Vilkuna.

– Kyllä esimerkiksi Prosecco-buumi on vahva maailmalla ja italialainen kepeä kuohuviinibuumi näkyy täälläkin.

Hyvää viiniä saa nyt edullisemmin kuin koskaan

Viinilehden viiniasiantuntijan Antti Rinta-Huumon mukaan kevyet viinit kuten valkoviini ja kevyt punaviini ovat nyt suosiossa. Kuohuviinit ja shampanjat ovat olleet jo muutaman vuoden trendikkäitä, mutta niidenkin suosio nousee jatkuvasti juhlien lisäksi myös ruokapöydässä.

– Suomalaiset on ihan selkeästi oppineet myös käyttämään niitä muutenkin kuin pelkkänä juhlien juhlistajana tai aperitiivina. Suomalaiset ovat sen tajunneet ja ottaneet ne myös osaksi ruokapöytää. Kuohuviinit on hyvin monikäyttöisiä, kuplilla läpi aterian voidaan mennä hyvinkin helposti, sanoo Rinta-Huumo.

Hyvän viinin ei kuitenkaan tarvitse olla kallis, sillä nykyviinien hinta-laatu -suhde alkaa olla kohdallaan, sanoo Vilkuna.

– Maailmassa ei ole koskaan ollut niin hyvää viiniä tarjolla, niin edulliseen hintaan kuin tätä nykyä on. Varmaan ihan tämä maailmanlaajuinen kilpailu, isot toimijat, teknologinen kehitys, siihen on monia vaikuttavia tekijöitä.

– Suosiossa ovat edelleen uuden maailman tasalaatuiset viinit, mutta särmikkäät eurooppalaiset viinit ovat tulossa taas takaisin. Itse pidän erittäin paljon portugalilaisista viineistä, koska heillä on omia rypälelajikkeita, joita ei viljellä missään muualla. Myös Itävallasta ja Saksasta tulee tällä hetkellä todella huikeita viinejä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.