Kuusamossa sahapalo odotettua pienempi

Tehdasta ei jouduta sulkemaan palon vuoksi.

Kuusamolaisella sahalaitoksella syttyneen tulipalon tuhot rajoittuivat yhteen huoneeseen. Eilen illalla syttynyt palo vaikutti uhkaavalta, mutta pelastuslaitos sai liekit rajattua lajittelurakennuksessa sijaitsevaan sahaushuoneeseen. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Kuusamon Airisniemen kylässä sijaitsevan Lappipaneli Oy:n laitokselle koitui palosta tuntuvat taloudelliset vahingot, mutta sahan toiminta voi jatkua normaalisti.

Palolaitos kaukana

Palopäällikkö Heikki Levsn mukaan tulipalon sammutuksessa auttoi se, että sahan henkilökunta oli saanut rajoitettua paloa sen alkuvaiheessa.

-Tilanne oli uhkaava, lähimmälle palolaitokselle on matkaa melkein 30 kilometriä.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hätäkeskus sai hälytyksen tehdaspalosta illalla puoli kymmenen aikaan. Paloa oli sammuttamassa kymmenkunta paloyksikköä kolmen kunnan palolaitokselta. Palo saatiin sammumaan noin kello yhden aikaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.