Kuuskoski: Aikuisten puututtava koulukiusaamiseen

Kuuskosken mielestä koulukiusaamiseen on puututtava, sillä se ei ole yksin lapsen asia, vaan myös aikuisen.

Koulukiusaaminen on vakava ongelma, jonka selvittämistä ei saa jättää lasten harteille, katsoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Eeva Kuuskoski.

-Kiusaaminen on aina aikuisen asia, hän tähdentää.

Koulurauhan teemana onkin tänä vuonna opinahjojen turvallisuus. Koulurauhan julistuksen lukivat tänään Helsingin Meilahden kentällä MLL:n tukioppilaat suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja stadin slangilla.

Koulurauhaohjelman yhteydessä koululaisten vanhemmille jaetaan Turvallinen koulupäivä - yhteinen asia -opasvihko, jonka avulla halutaan estää etenkin koulukiusaamista.

Koulurauhan julistus on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Opetushallituksen ja poliisin vuosittain yhdessä oppilaiden ja opettajien sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa toteuttama tapahtuma.

Koulurauha julistettiin nyt 16. kerran.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.