Kuva: Uutta tietoa kadonneesta Nelasta – havainto kauppakeskuksessa

Helsingin poliisin mukaan viime keskiviikkona kadonneesta Nela Utkinasta (Saglenova) on tehty havainto Vantaan Myyrmäessä katoamisaamuna.

Utkina on havaintojen mukaan ollut ostoskeskus Myyrmannissa 9.9. hieman ennen kello yhdeksää aamulla. Myyrmannissa hän on ollut ostoksilla yksin.

Myyrmäki sijaitsee aivan Helsingin Malminkartanon vieressä. Utkina asuu miehensä kanssa Malminkartanossa ja poliisi on jo aiemmin sanonut, että naisesta on tehty luotettava havainto kotinsa lähistöllä.

Tuntomerkit

- Tshekistä kotoisin oleva Nela Utkina (virallisesti Saglenova) on 27-vuotias, 178-senttinen ja hoikka.

- Katoamisaikaan hän oli pukeutunut mustaan nahkatakkiin, keltaiseen puseroon, harmaisiin housuihin ja tummiin valkopohjaisiin Adidas-lenkkareihin. Hänellä oli mukana harmaa reppu ja punavalkoinen muovikassi.

Utkinan miehen arvion mukaan tämä lähti kotoaan keskiviikkoaamuna noin puoli kahdeksan aikaan.

Sen jälkeen Utkinan jäljet johtavat Nuuksion ulkoilualueelle, jossa poliisi nyt tekee etsintöjä.

Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja kadonneesta virka-aikana puhelinnumeroon 0295 47 5382 ja virka-ajan ulkopuolella numeroon 0295 41 7935. Sähköpostia voi havainnoista laittaa osoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.