Kuva: Utsjokelaiset teinipojat Mihkkal ja Hánsa tempaisivat Lappiin oman Eiffel-tornin

Viisi tuntia, kaksi kolaa, 12- ja 13-vuotiaat pojat ja yksi isä. Näillä aineksilla syntyi viikonloppuna läheisen lammen jäälle komea lähes 63 metriä korkea Eiffel-torni.

Idea teoksesta syntyi jo edellisenä viikonloppuna, silloin kun Pariisin terrori-iskut tapahtuivat. Samana viikonloppuna toteutettiinkin jo ensimmäinen versio, mutta moottorikelkkojen urat olivat sotkeneet kuviota jonkin verran. 

Viime viikonloppuna työ viimeisteltiin ja kuvaaja Mikko Järvensivukin pääsi hommiin kamerahelikopterinsa kanssa.

– Mietittiin siinä jotain ulkoilutoimintaa poikien kanssa ja siitä se ajatus sitten lähti, Esa Karpoff, Mihkkalin isä kertoo. 

Järven jäällä oli lunta noin parikymmentäsenttiä ja pakkasta 20 astetta, kun pojat Mihkkal Karpoff ja hänen ystävänsä Hánsa Ovla Ravna aloittivat urakan.

Ilmakuvauksia tekevä Mikko Järvensivu kertoo, että kyseinen kuva otettiin kameralennokilla noin 40 metrin korkeudesta.

Utsjoen Eiffeltornista kertoi ensimmäisenä Lapin Kansa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.