Kuvat: Suomenlinna täyttyi Pokemon-jahtaajista – "Leppoisa tunnelma"

Suomenlinnassa Helsingin edustalla oli sunnuntaina tavallista runsaammin väkeä, kun siellä järjestettiin Pokemon-tapahtuma.

– Osallistujat olivat enimmäkseen lapsiperheitä. Mukana oli myös nuoria ja jonkin verran nuoria aikuisia, kertoo Sanna Holm, yksi tapahtuman järjestäneen Pokemon Go Finland -ryhmän jäsenistä.

– Tunnelma on ollut tosi leppoisa, sanoo Holm.

Suomenlinnassa on noin 50 pokestop-pistettä. 

Tapahtuma kesti aamuyhdestätoista illansuuhun. Päivän kunniaksi monet Suomenlinnan museot pidensivät aukioloaikojaan. Ravintolat puolestaan tarjosivat Pokemon-teemaisia ruokalajeja.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.