Kuvat: Suomikin on erikoisten liikennemerkkien maa: Ufovaroitus, suojatie hirville ja ajo sallittu rivitaloille

Uutisoimme eilen ulkomailla tavatuista erikoisista liikennemerkeistä. Lukijoidemme kuvien perusteella osataan sitä Suomessakin.

Oheisen kuvagallerian perusteella Suomessa varoitetaan ainakin avaruusolennoista ja haukottelijoista sekä ohjeistetaan kaahareita ja mahdollisia ketunkoloon ajelijoita. Yhden merkin mukaan on mahdollista ajaa pihaan mm. rivitalolla. Lisäksi merkeissä kunnioitetaan hirvien ja kissojen liikkumisvapautta.

Mukana on muutama merkki ulkomailtakin, joiden sanoma on jäänyt ainakin lukijoillemme epäselväksi – kurkatkaa itse.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.