Kyläkaupat katoavat kiihtyvään tahtiin

Viime vuonna 102 kyläkauppaa sulki ovensa viimeisen kerran. Kaikkiaan päivittäistavaramyymälöiden määrä väheni 296:lla, mikä on poikkeuksellisen paljon. Kyläkauppakuolemien kiihtyvä vauhti antaa aihetta vakavalle huolelle maaseudun haja-asutusalueiden peruspalvelujen säilymisestä.

Päivittäistavarakauppa ry esitti vuonna 2000 yritystukilain uudistuksen yhteydessä, että siinä olisi huomioitu myös kyläkaupan erityisesti lakimääräisistä kylmälaitteista ja polttovaatimuksista johtuvat investointitarpeet. Yritystukilaki hyväksyttiin kuitenkin eduskunnassa ilman kyläkauppaa koskevia lisäyksiä. Samalla yhdistys käynnisti vuonna 2000 yhteistyössä Kainuun TE-keskuksen kanssa kyläkaupan investointitukitarpeen käytännön määrittämistä koskevan pilottihankkeen. Työn yhteydessä selvitettiin viiden kyläkaupan kylmälaite-, ympäristö- ja muut myymäläkiinteistön ja laitteiston kunnostustarpeet. Kainuun TE-keskuksen pilottityön on tarkoitus olla mallina valtakunnallisille kyläkauppojen kunnostusinvestoinneille.

Kyläkaupoille omat tuet


Päivittäistavarakauppa ry on esittänyt kauppa- ja teollisuusministeriölle, että kyläkauppojen investointituista säädettäisiin omilla säädöksillään. Yhdistys on myös 7.6.2001 esittänyt yhteistyötä kauppa- ja teollisuusministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä sisäasiainministeriön välillä ja asian käsittelemistä maaseutupolitiikan yhteistyöryhmässä. Visiona on haja-asutusalueiden asukkaiden välttämättömyyspalveluiden turvaaminen kyläkaupan tarjonnan avulla. Strategiana on haja-asutusalueiden kyläkauppojen investointitukijärjestelmän perustaminen.

Tavoitteena on pysäyttää kyläkauppojen määrän väheneminen pysäyttäminen sekä niiden kiinteistön korjaaminen vastaamaan nykykyajan vaatimuksia. Samalla halutaan kartoittaa, mitä muita palveluita kyläkauppoihin voitaisiin sijoittaa. Esimerkiksi postipalvelut ovat jo tuttuja monissa pienissä kaupoissa, mutta myös lääkejakelun ja alkoholijuomien myyntiä pitäisi selvittää.

Tulevaisuuden tavoitteina olisikin luoda olemassa olevasta kyläkauppaverkostosta maaseudun monipalvelupisteitä, jotka myös toimisivat paikallisten viljelijöiden ja muiden yrittäjien kanssa yhteistyössä lähiruokaan ja matkailuun liittyvissä hankkeissa.

Yhteiskunnan kannalta on edullisempaa huolehtia kyläkauppaverkostosta maaseudun välttämättömyyspalveluiden tarjoajana vielä nyt, kun verkosto on olemassa kuin joutua rakentamaan palvelut kokonaan uudestaan.

Pilottiselvityksen mukaan myymäläkohtainen keskimääräinen investointitarve olisi 600.000 mk ja mikäli kolmen vuoden aikana kunnostettaisiin yhteensä 300 myymälää, olisi kokonaisinvestointi 180 miljonaa markkaa ja esitettävän investointituen kokonaistarve 90 miljoonaa markkaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.