Kylmää on ja kylmemmäksi muuttuu – talven pakkasennätys Kuusamoon

Talven toistaiseksi kylmin lämpötila on mitattu aamulla Kuusamon Kiutakönkäällä. Pakkaslukema valahti -34,7 asteeseen puoli kahdeksan jälkeen aamulla.

Myös Taivalkoskella Pohjois-Pohjanmaalla ja Sallan Naruskassa Lapissa on ollut kylmää.

Ero edelliseen ennätykseen on pieni. Sallan Naruskassa mitattiin eilen illalla 34,1 pakkasastetta. Taivalkoskella oli enimmillään -33,6 astetta.

Kaikkien aikojen joulukuun pakkasennätys rikottiin vuonna 1978, jolloin niin ikään Kiutakönkäällä oli –45 astetta.

Pakkanen pysyy kireänä koko maassa sunnuntaihin jouluaatonaattoon asti.

Tänään sää on suuressa osassa maata poutaista ja pilvisyydeltään vaihtelevaa.

Etelärannikolla tulee paikallisia lumikuuroja, jotka voivat olla sakeita. Pakkanen vaihtelee suuresti pilvisyyden mukaan. Päivällä maan länsiosassa on pakkasta enimmäkseen kymmenestä 15:een astetta. Idässä ja pohjoisessa pakkanen pysyy pääosin 15–25 asteen välillä.

Yötä kohden pakkanen kiristyy jälleen.

Katsomo-video ei ole saatavilla

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.