Joko etelän lapset pääsevät lumileikkeihin? ”Nämä lumikuurot ovat vielä arvoituksellisia”

Vuodenvaihdetta juhlitaan pikkupakkasessa. Viikonlopuksi idästä virtaa Suomeen kylmempää ilmaa. Kevyitä pakkaslumisateita tulee paikoin. Suomenlahdelta voi ajautua sakeitakin lumikuuroja etelärannikolle.

Vuosi vaihtuu laajalti heikossa pakkasessa, länsirannikolla lämpötilat voivat olla nollan tienoilla. Sää on melko pilvistä. Kevyet pakkaslumisateet ovat mahdollisia.

Viikonlopuksi idästä virtaa Suomeen kylmää ilmaa.

– Etelässä pakkasta voi olla lähes kymmenen astetta, maan keski- ja pohjoisosassa 10-20 astetta. Pakkaslukemat riippuvat pilvisyydestä. Tällä hetkellä viikonlopusta ennustetaan melko pilvistä, kyseessä ei ole mikään korkeapainetilanne, sanoo Forecan meteorologi Juha Föhr.

Suomenlahdella voi syntyä lumikuuroja, jotka itätuulella osuisivat etelärannikolle.

– Lumikuurot voivat olla sakeita, lunta voi tulla useita senttimetrejä. Nämä lumikuurot ovat kuitenkin arvoituksellisia ja vaikeita ennustaa. Muualla maassa kevyet lumisateet ovat mahdollisia, ennustaa Juha Föhr.

Lumikuuroja voi tulla etelärannikolla jo perjantaina uudenvuodenpäivänä sekä lauantaina, mutta yleisempiä ne voivat tämän hetken ennusteen mukaan olla sunnuntaina.

– Suuria toiveita ei vielä voi antaa niille, jotka haluavat hiihtämään, mutta kyllä talvi kiristää otettaan, toteaa Juha Föhr.

Talvinen pakkassää näyttää jatkuvan ensi viikolla. Myös lumisateita tulee ajoittain.

Kylmä valtaa itäisen ja pohjoisen Euroopan

Kylmä ilma leviää Suomen lisäksi muun muassa Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan sekä Euroopan itäisiin osiin. Esimerkiksi Turkissa ja Mustanmeren alueella lumisateita voi tulla useana päivänä. Läntisimmillään kylmän ilman alue ulottuu Saksan itäosiin viimeistään viikonvaihteessa.

– Lämpimimmät säät ovat Etelä-Espanjassa ja Italiassa, sanoo Juha Föhr.

Isossa-Britanniassa on jyllännyt Frank-myrsky. Saarivaltiossa on kärsitty pahoista tulvista.

Suomen ja maailman sääennusteet MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.