Kylmälle kyytiä terveyskeskuksissa

Kylmyyden aiheuttamiin sairauskohtauksiin aiotaan puuttua ennaltaehkäisevästi terveydenhuollossa. Joensuun ja Kolarin terveyskeskuksissa käynnistyi joulukuun alussa hanke, jonka toimintamalli laajenee valtakunnalliseksi ja siitä tulee osa julkista terveydenhuoltoa.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun yliopiston kehittämä opas jaetaan terveydenhuollon ammattilaisille.

–Kylmä aiheuttaa suuren määrän sairauskohtauksia, joiden seurauksena Suomessa kuolee noin 3000 ihmistä vuodessa, arvioi erityisasiantuntija Juhani Hassi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.

Erityisessä vaarassa ovat kroonisista keuhkosairauksista ja valtimosairauksista kärsivät. Kylmän aiheuttamat terveysriskit ovat tavallista suurempia myös pienillä lapsilla ja muistisairauksista kärsivillä vanhuksilla.

Kesällä keskitytään puolestaan kuumuuden aiheuttamiin terveysongelmiin.

(MTV3 -STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.