Kymmenen hirvieläinkolaria 36:ssa tunnissa Pirkanmaalla

Pirkanmaalla pelti on rytissyt hirvi- ja peurakolareissa jo kymmenen kertaa eilispäivän ja tämän aamun aikana. Vain yksi kolareista on tapahtunut päiväaikaan, kaikki muut aamuhämärissä tai pimeän aikaan.

Peurakolareita on sattunut Ylöjärvellä, Kylmäkoskella, Vesilahdessa, Valkeakoskella ja Sastamalassa sekä VT2:lla Kanteenmaan risteyksen lähellä.

Hirvikolareita tapahtui Parkanossa ja Nokialla.

Viikonloppuna alkoi hirvenmetsästyskausi, mutta eläimet liikkuvat syksyisin myös luonnostaan hämärän ja pimeän aikaan.

Poliisin mukaan parhaimmin tiellä liikkuvaan eläimeen törmäämistä voi ehkäistä kiinnittämällä huomioita ajonopeuksiin etenkin merkatuilla hirvivaroitusalueilla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.