Kysely: Harva autoilija antaa tietä suojatiellä

Yli puolet jalankulkijoista kokee, ettei suojatietä ylittävälle anneta tietä. Liikenneturvan kyselyn mukaan yleisenä pidetään myös sitä, että autot ohittavat pysähtymättä toisen, suojatien eteen pysähtyneen auton. Kyselyyn vastanneista peräti 68 prosenttia piti ilmiötä yleisenä.

Lain mukaan kuljettajan on annettava tietä jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.

Liikenneturva keräsi tietoja joulukuussa 2011. Kyselyyn vastasi reilut 1400 suomalaista.

Viime vuonna suojatiellä kuoli 17 jalankulkijaa, mikä on suurin luku kymmeneen vuoteen.

– Tämä kertoo piittaamattomuudesta ja välinpitämättömyydestä liikennesääntöjä kohtaan, sillä näissä onnettomuuksissa ei ole mitään eritystä uutta piirrettä, kertoo Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.

Suurin osa suojatiellä kuolleista viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut iäkkäitä yli 65-vuotiaita.

Liikenneturva on aloittanut kampanjan, jonka toivotaan lisäävän suojateiden turvallisuutta. Kampanja alkoi tänään Oulusta. Suojatie-tapahtuma kiertää syys-lokakuussa 12 paikkakunnalla ympäri Suomen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.