Kysely: Huostaanotoissa viivytellään liikaa

Suomalaisten mielestä lasten huostaanotoissa ollaan liian varovaisia ja viivytellään liikaa. Asia selviää MTV3:n teettämästä kyselystä. Yli kolmasosa vastaajista pitää huostaanottokynnystä liian korkeana.

Adoptio voittaa lastenkodin

Vastaajilta kysyttiin myös, miten lasta pitäisi auttaa, jos vanhemmat eivät pysty hänestä pitkällä tähtäimellä huolehtimaan. Suurin osa sijoittaisi lapsen sijaisperheeseen rajatuksi ajaksi.

Suomessa on huostaanotettuna noin kymmenentuhatta lasta. Vaikka suurin osa suomalaisista on sijaisperhevaihtoehdon kannalla, todellisuus on karu. Huostaanotetuista lapsista noin puolet on sijaisperheessä ja puolet erilaisissa laitoshoidossa.

– Suuri syy tähän on se, että sijaisperheistä on pulaa. Yksinkertaisesti ei ole tarpeeksi perheitä, joihin lapset voitaisiin sijoittaa, kertoo Tapiolan SOS-Lapsikylän johtaja Sointu Möller.

Jopa neljännes vastaajista ehdottaa vaihtoehdoksi lapsen pysyvää adoptointia. Todellisuudessa adoptoitavaksi päätyy vain yksittäisiä lapsia.

– Meillä laissa lähdetään siitä, että vanhempia tuetaan vanhemmuuteen. Vaikka lapsi on sijoitettu ja huostaanotettu, niin pyritään yhdistämään perhe ja tukemaan vanhempia ja vahvistamaan olosuhteita niin, että lapsi voisi palata takaisin sinne syntymävanhempiensa luo, sanoo Sisko Lounatvuori Helsingin kaupungin sosiaaliviraston perhekeskustoiminnan päällikkö.

SOS-Lapsikylä on sijaisperheen ja laitoshoidon välimuoto

Espoon SOS-Lapsikylässä asuu noin neljäkymmentä huostaanotettua lasta.

– Meillä on 11 kotia, jotka kuuluvat tähän Tapiolan lapsikylään. Jokaisessa kodissa on lapsikylävanhempi tai lapsikylävanhemmat. Eli sijaisvanhempi on muuttanut tähän kylään ja asuu meillä kodissa näitten sijoitettujen lasten kanssa, Sointu Möller kertoo.

Mutta entä mitä huostaanotetut lapset itse haluavat tulevaisuudeltaan?

– Kyllähän sijoitettujen lasten perussuru on se, että he ei voi elää syntymävanhempiensa kanssa siinä kodissa, johon he on syntynyt. Heidän toiveensa on, että joskus vielä pääsisi saman katon alle syntymävanhempien kanssa, Sointu Möller kertoo.

MTV3:n kysely tehtiin 27.4. - 4.5.2011 välisenä aikana. Siihen vastasi 2309 henkilöä. Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista. Virhemarginaali on suurimmillaan 3% suuntaansa. Tutkimuksen teki MTV3:n toimeksiannosta Think If Laboratories Oy.

Katso Mari Haaviston juttu (Seitsemän uutiset 7.5.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.