Kysely: Hyvät ihmissuhteet tekevät onnelliseksi

Suomalaiset kokevat olevansa onnellisia vaikeuksienkin keskellä, kertoo MTV3:n tuore onnellisuusbarometri. Sairaudet, työttömyys ja muut oman elämän tai ympäristön kriisit eivät lannista mikäli ympärillä on turvallisia ihmissuhteita, sanovat kyselyyn osallistuneet suomalaiset.

Onni on hetkessä - opastaa onnellisuustukija. Onnentunteen voi tavoittaa milloin ja missä vain.

- Onnessa on kysymys siitä, että juuri tämä hetki on minulle hyvä. Olen tästä iloinen ja kiitollinen eikä tarvitse murehtia menneitä asioita tai miettiä, että mitä parempaa tulevaisuus tuo tullessaan, sanoo professori Markku Ojanen Tampereen yliopiston psykologian laitokselta.

Yli 80 prosenttia MTV:n uutisten kyselyyn osallistuneista suomalaisista on sitä mieltä, että elämä hymyilee nyt enemmän tai ainakin yhtä paljon kuin vuosi sitten. Onnellisimpia kertovat olevansa he, jotka kokevat voivansa itse vaikuttaa oman elämänsä suuntaan. Barometrin mukaan positiivinen elämänasenne on yksi keskeisimmistä onnenavaimista.

Kyselyyn vastanneet suomalaiset ovat sitä mieltä, että kestävin onnentunne saavutetaan sitoutumalla. Työllä ja vaivalla saavutetut tulokset tuottavat eniten onnea.

Kyselyn mukaan selvästi eniten onnea ja elämäniloa tarjoavat läheiset ihmissuhteet. Erityisen onnellisiksi itsensä kokevat ihmiset, joilla on hyvä rakkaus- tai ystävyyssuhde, harrastuksia ja tyydyttävä työ.

MTV:n onnellisuuskyselyssä oli mukana runsaat 800 suomalaista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.