Kysely: Kansan mitalitoiveet Riosta ovat vaatimattomat – tällaiset ovat perustelut

Suomalaisilla ei ole suuria odotuksia Rion olympialaisten suhteen – ainakaan mitä tulee omien urheilijoiden saavuttamiin mitaleihin.

Rion olympialaisten mitallisaalis jää laihaksi, ainakin jos MTV Uutisten ja Aamulehden kyselyyn osallistuneita on uskominen. 80 prosenttia vastaajista uskoo suomalaisurheilijoiden tuovan kotimaahan korkeintaan kaksi mitalia. Vain joka kymmenes vastaaja uskoo Suomen saavan vähintään kolme mitalia.


Näin kansa perustelee

Usko Suomen keihäsmiehiin on monella edelleen vahva.  

Antti Ruuskanen, jos on kunnossa eikä ole vaivoja, varmasti ottaa mitalin. Miksei Tero Pitkämäkikin, mutta hänellä on ollut vähän alamäkeä. Enemmän uskon Ruuskaseen, että jonkin värinen mitali sieltä tulee, pohtii olympialaisten alkua kuumeisesti odottava Petri Peltonen.  

– Parhaimmillaan Suomi saa kolme tai neljä mitalia. Todennäköisimmin kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Yllätysmitali saattaa tulla purjehduksesta. 

Myös Peltosen isä Jorma on innokas penkkiurheilija.

– Kaiken katson, mitä jaksan ja loput otan tallennukseen. Kyllä miesten keihäästä tulee jokin mitali. Sitten on tämä porilainen aitajuoksija Nooralotta Neziri. Hän menestyy, vaikka ei mitalia varmaan otakaan. Hän saattaa päästä loppukilpailuun. Myös naisten seiväshyppääjä pääsee ainakin pisteille.

– Sanotaan nyt, että Suomelle tulee yksi hopea. Tosin ampuja Satu Mäkelä-Nummelasta ei voi tietää eikä Matti Mattsonin uinnista. Mitä nyt olen seurannut, niin Riossa mennään kovaa ja korkealta, tiivistää Peltonen

Katja Ylämö ei ole yhtä varma keihäänheittäjien menestyksestä. 

– Ei kyllä kovin hyvin tule menemään. Suomi on vahvoissa lajeissa heikoilla kuten keihäänheitto, kiekko, paini. Tosin jokin laji saattaa yllättää – ehkä voimistelu tai purjehdus. Veikkaan kahta pronssia maksimissaan, Ylämö sanoo.

Ylämön mies Juha on toista mieltä. 

– Keihäänheitosta tulee yksi mitali. Ottaako sen Pitkämäki vai Ruuskanen, sitä on vaikeampi ennustaa, mutta yksi mitali tulee. Painissa yksi suurimpia mitalitoivoja on Petra Olli ja hän ottaa olympiahopeaa. Japanilainen voittaa mutta Suomi ottaa hopeaa, Ylämö analysoi.

– Onhan meillä purjehduksessa myös Tuula Tenkanen ja purjelaudassa TuulaPetäjä-Sirén, jonka kaikki Lauttasaaressa asuvat tietävät. Molemmilla on mahdollisuuksia. Ottihan Petäjä-Sirén mitalin neljä vuotta sitten. Kaikki on tuurista ja tuulista kiinni. Golfari Mikko Ilonenkin on aina väläyttänyt itsensä top-kymppiin.

– Veikkaan, että Suomi saa neljä mitalia. Välttämättä en usko kultaan, mutta kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Olympialaisista löytyy aina yllättäjä, joka nousee ohi suosikkien, uskoo Juha Ylämö

Tietääkö kansa?

Asiantuntija-arvioiden mukaan Suomella on muutama varteenotettava mitaliehdokas. Painija Petra Olli on 58 kilon sarjassaan yksi suosikeista. 

Taekwondoka Suvi Mikkonen oli Lontoossa viides, mutta nyt neljä vuotta kokeneempana vahva mitaliehdokas.

Myös purjehduksessa, jossa kilpailee kuusi suomalaista venekuntaa, voi olla mahdollisuuksia mitaleihin.

Miesten keihäänheittoa on perinteisesti pidetty takuuvarmana mitalilajina, mutta yllätyksiä voi tulla ja on arvokisoissa tullutkin. Uutistoimisto AP:n ennusteen mukaan Suomen keihäsmiehet jäävät ilman mitalia.

Suomesta osallistuu Rion olympialaisiin 54 urheilijaa 16 eri lajissa. Edellisissä kesäolympialaisissa Lontoossa Suomi sai kolme mitalia ja vuonna 2008 Pekingissä neljä.

Ateenan olympialaiset vuonna 2004 olivat historian ensimmäiset kesäkisat, joissa suomalaiset jäivät ilman kultamitalia. Sieltä suomalaiset saivat kaksi hopeaa.

Näin tutkimus tehtiin

Tutkimus tehtiin 29.06-4.07. välisenä aikana. Siihen vastasi 1260 henkilöä. Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista.

Tutkimus toteutettiin verkkopaneelissa. Virhemarginaali on suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen teki MTV:n ja Aamulehden toimeksiannosta Corefiner Oy.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.