Kysely: Kuntaliitos ei uhkaa henkilöstöä

Kuntaliitokset vaikuttavat eniten pienten kuntien henkilöstöön. Työntekijät sopeutuvat muutoksiin, kun saavat osallistua niiden toteuttamiseen.

Kuntaliitokset eivät tuoreen tutkimuksen mukaan näytä heikentävän henkilöstön asemaa. Kuntaliiton ja Lapin yliopiston tekemän kyselyn mukaan henkilöstö on tyytyväinen tapahtuneisiin muutoksiin, kun se on päässyt osallistumaan muutoksen toteuttamiseen.

Työntekijät pitävät tärkeinä riittävää tiedon saantia ja vuorovaikutusta, kuten neuvotteluja lähimmän esimiehen kanssa. Tyytyväisyyttä lisäävät esimerkiksi uudet kollegat, joilta saa ammatillista tukea.

Varsinkin pienissä kunnissa työntekijä on saattanut olla ennen kuntaliitosta ainoa ammattialansa edustaja. Kuntaliitos vaikuttaakin voimakkaimmin pienimpien kuntien henkilöstöön, usein työtehtävien vaihtumisen myötä. Työpaikka vaihtuu useimmin yleishallinnossa työskentelevien ja lähiesimiesten asemaan. Professori Jari Stenvallin mukaan kuntaliitoksen onnistumisen edellytyksenä on juuri tällaisten henkilöryhmien huomioon ottaminen.

Joillekin aloille kuntaliitoksille ei ole juuri vaikutuksia. Esimerkiksi opetustoimessa muutokset ovat usein vähäisiä, vaikka epätietoisuutta liitoksen vaikutuksista on usein.

Stenvall arvioi ongelmaksi muodostuvan osaamisen puutteen henkilöstöjohtamisessa. Muuttuvissa organisaatioissa ei aina ymmärretä omasta asemastaan ja työtehtäviensä muutoksista huolta kantavia työntekijöitä. Myös muutoksen epätahtisuus eli erot muutoksen eri vaiheissa ylimmän johdon ja henkilöstön välillä voivat aiheuttaa kitkaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.