Kysely: Perussuomalaisille jopa 200 000 ääntä viime vaaleissa nukkuneilta

Perussuomalaiset on keräämässä jopa 200 000 äänestäjää niin sanotusta nukkuvien puolueesta, kertoo MTV3:n 45 minuuttia.

Ohjelman teettämän tutkimuksen mukaan 15 prosenttia niistä, jotka viime eduskuntavaaleissa kertovat jättäneensä äänestämättä, ilmoittaa näissä vaaleissa äänestävänsä perussuomalaisia.

- Tässä on menossa suomalainen vallankumous. Pienimuotoinen, suomalaiseen hyvinvointivaltioon sopiva hiljainen vallankumous, arvioi tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen tutkimuksen tehneestä Taloustutkimuksesta.

Nukkuvien puolueen kannat ovat merkittäviä, sillä viime eduskuntavaaleissa noin joka kolmas äänioikeutetusta, 1,4 miljoonaa suomalaista, jätti äänestämättä.

- Nukkuvat eivät aikaisemmin löytäneet poliittista kotia itselleen ja nyt tämä uusi kansallismielinen työväenpuolue tarjoaa kanavan poliittiselle mielenilmaukselle, Rahkonen sanoo.

Nukkuvien puolue ei ole kuitenkaan kuihtumassa. Suurten ja keskisuurten puolueiden kauhuksi sinne on valumassa jopa puoli miljoonaa sellaista äänestäjää, jotka ovat ilmoittaneet äänestäneensä viime vaaleissa niiden ehdokkaita.

45 minuuttia -ohjelman tutkimuksen mukaan äänestäjäkato olisi kurittamassa raa'asti niin kokoomusta (121 000 katoavaa äänestäjää), SDP:tä (121 000 katoavaa äänestäjää) kuin keskustaakin (125 000 katoavaa äänestäjää).

Varakkaat ja kaupunkilaiset jäämässä kotiin

Syitä suurten puolueiden ja erityisesti kokoomuksen ja vihreiden äänestäjäkadolle on useita. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi suurten kaupunkien asukkaista viime vaaleja useampi on siirtymässä äänestämättömien joukkoon.

Helsingissä muutos on huomattava: viime vaaleissa nukkuvien puolueessa oli oman ilmoituksensa mukaan 28 prosenttia äänestysikäisistä, näissä vaaleissa luku uhkaa kohota 34 prosenttiin.

- Vihreät ja kokoomus tulevat olemaan suurimpia häviäjiä tässä katsannossa, sillä Helsingissä juuri ne ovat erityisen suosittuja. Tässä on tulossa tietynlainen rahvaanomaisen juntti-Suomen vastaisku kaupungin hipeille, Rahkonen ennustaa.

Varakkaat jäämässä kotiin

Uutta on myös se, että kaikkein pienituloisimmat ovat aktivoitumassa äänestämään samalla, kun varakkaimmat saattavat jäädä kotiin nukkumaan vaalien yli.

Alle 10 000 euroa vuodessa tienaavista vain 40 prosenttia jättää tänä keväänä äänestämättä, kun vuoden 2007 vaaleissa äänestyksen kertoi jättäneensä väliin 54 prosenttia pienimmän tuloluokan ihmisistä.

Varakkaiden, yli 90 000 vuodessa ansaitsevien, äänestämättä jättäminen saattaa sen sijaan lisääntyä reilusti.

Muutos voi näkyä suoraan myös seuraavassa eduskunnassa, arvioi Rahkonen.

- Tähän asti on käynyt niin, että jokainen eduskunta on ollut aina aikaisempaa elitistisempi eli paremmin koulutettua ja paremmasta sosioekonomisesta ammatista tulevaa porukkaa. Tämä eduskunta on luultavasti vähemmän elitistinen kuin edeltäjänsä.

Yksi asia kuitenkin näyttää pysyvän ennallaan näissäkin vaaleissa. Suurin osa nukkuvien puolueen jäsenistä pysyy "omassa puolueessaan": kaksi kolmesta viime vaaleissa nukkuneista aikoo nukkua myös nämä vaalit.

Katso tästä helsinkiläisten vaalinalustunnelmia:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.