Kysely: Poliisi halutaan pitää nurkan takana

Suomen poliisijärjestöjen liiton kyselystä selviää, että 83 % suomalaisista uskoo poliisilaitosten määrän vähentämisen heikentävän turvallisuutta.

Taloustutkimuksen tekemästä kyselystä selviää myös, että yli 90 % suomalaisista ei halua poliisin lähimmän toimipaikan siirtyvän ainakaan nykyistä kauemmas. Vastaajista 59 % piti erittäin tärkeänä ja 32 % melko tärkeänä, että kotia nykyisin lähinnä oleva toimipaikka säilyy.

Huoli poliisin lähimmän toimipisteen siirtymisestä nykyistä kauemmas on suurinta Länsi-Suomessa sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa. 66 % länsisuomalaisista sekä 62 % Pohjois- ja Itä-Suomessa asuvista pitää erittäin tärkeänä, että poliisin nykyinen lähin toimipaikka säilyisi.

Liikkuvan poliisin oman yksikön lakkauttamista vastustaa 80 % suomalaisista.

Poliittisen kantansa ilmoittaneista vastaajista voimakkaimmin lakkauttamista vastustivat perussuomalaisten kannattajat (87 %) ja SDP:n kannattajat (85 %). Vähiten vastustajia löytyi vihreistä, mutta heidänkin joukossaan Liikkuvan poliisin lakkauttamisen vastustajia oli 71 %. Myös Liikkuvan poliisin lakkauttamista ajavan sisäasiainministeri Päivi Räsäsen puolueen, kristillisdemokraattien, kannattajista 73 % vastusti LP:n valtakunnallisen yksikön lakkauttamista.

Liikkuvan poliisin lakkauttamista kannatti vain 13 % kaikista vastaajista; 8 % ei ottanut kantaa puolesta eikä vastaan.

Sisäministeriön työryhmän ehdotuksen mukaan Liikkuva poliisi lakkautetaan vuoteen 2014 mennessä. Jos ehdotus toteutuu, työryhmän mukaan paikallispoliisin ja Liikkuvan poliisin toimintojen yhdistäminen toisi 6,4 miljoonan euron säästöt.

Taloustutkimuksen tekemään kyselytutkimukseen vastasi yli 1000 suomalaista syyskuun alussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.