Kysely: Pörssiyhtiöitä johtavat RUK:n käyneet

Kauppalehti Presson kyselyn mukaan seitsemällä kymmenestä on reserviupseerikoulutausta.

Pörssiyhtiötä Suomessa johtaa yleensä reserviupseerikoulun eli RUK:n käynyt mies, joka on koulutukseltaan joko diplomi-insinööri tai ekonomi, selviää tänään ilmestyneestä Kauppalehti Presson kyselystä. Presson tekemässä selvityksessä pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista seitsemän kymmenestä oli käynyt reserviupseerikoulun.

Yhdeksällä kymmenestä oli joko kauppatieteiden maisterin/ekonomin tai diplomi-insinöörin tutkinto, ja johtajien korkeakoulututkinnoista lähes kaksi kolmasosaa oli suoritettu pääkaupunkiseudulla. Opiskelupaikkakunta vaikuttaa myös tulevan työpaikan sijaintiin, sillä melkein jokaisella Helsingissä tai Espoossa pääkonttoriaan pitävällä yhtiöllä oli pääkaupunkiseudulla valmistunut toimitusjohtaja.

Presson kyselyssä oli mukana 60 markkina-arvoltaan suurimpiin kuuluvaa yhtiötä. Niiden osakkeiden arvo, liikevaihto ja henkilöstön määrä kattavat yli 95 prosenttia pörssin kokonaisuudesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.