Enemmistö MTV Uutisten kyselyyn vastanneista toimittajista on törmännyt pyyntöön saada rahaa tai muuta taloudellista etua tietoa vastaan. Pääasiassa liikkeellä ovat olleet ns. tavalliset kansalaiset ja vangit.

MTV Uutiset kysyi Oikeustoimittajat ry:n jäseniltä tietolähteille maksamisesta. Vastaajia oli 25.

Reilusti yli puolet vastaajista kertoi, että heiltä on pyydetty rahaa tai muuta taloudellista etua tietoa vastaan vähintään kerran.

MTV Uutiset kertoi eilen tarjouksesta, jonka se sai virkamieheksi itsensä esitelleeltä henkilöltä. Hän ehdotti yhteistyötä, jossa uutistoimitus olisi maksanut juttuvinkeistä 250-500 euroa. Henkilö kertoi työskentelevänsä “syvällä vakavan rikollisuuden pelikentällä”.


Lue koko outo tarina:Ilmainen maistiainen

Vain kaksi vastaajaa kertoi, että pyyntö tai pyyntöjä on tullut virkamiehiltä. Toinen heistä mainitsi pyytäjäksi sekä poliisin että "muun virkamiehen".

Vangit ja tavalliset kansalaiset pyytävät 

Tiedosta maksaminen näyttää olevan harvinaista. Kyselyn 25 vastaajasta vain neljä kertoi, että on itse maksanut tai antanut muuta taloudellista etua tietolähteelle. Yksikään kyselyyn vastanneista toimittajista ei sanonut, että hänen tiedotusvälineensä olisi maksanut poliisille. Yksi kertoi, että hänen edustamansa tiedotusväline on maksanut “muulle virkamiehelle”.

Tyypillinen rahanpyytäjä on niin sanottu tavallinen kansalainen tai vanki. Myös oikeusjuttujen osapuolet ovat toivoneet korvausta tietoa vastaan.

Viisi toimittajaa mainitsi tiedotusvälineensä maksaneen vangille. Samoin viisi kertoi, että rahaa tai muuta taloudellista etua oli annettu jollekin muulle henkilölle, kuten tavalliselle kansalaiselle.

"Avoin valtakirja valehteluun"

Oikeustoimittajat ry:n varapuheenjohtaja Susanna Reinboth kertoo törmänneensä urallaan rahapyyntöön kahdesti. 

– Ensimmäisen kerran kyseessä oli vanki ja toisen kerran rikosjutun asianomistaja. Heillä oli selkeästi vain väärä käsitys siitä, miten media maksaa tiedoista. 

Reinboth suhtautuu itse tiedoista maksamiseen kielteisesti. 

– Minun on vaikea kuvitella tilannetta, jossa se olisi hyväksyttävää. Tiedosta maksaminen heikentää selvästi tiedon luotettavuutta. Ja jos maksamiseen yhdistetään voimakas lähdesuoja eli luvataan suojata henkilöllisyys, niin mielestäni se on avoin valtakirja valehteluun.

Näin kysely tehtiin:

Kysely lähetettiin Oikeustoimittajat ry:n jäsenille viime viikolla. Vastaajia oli 25. Oikeustoimittajien yhdistyksessä on jäseniä noin kahdeksankymmentä. Vastaukset annettiin nimettöminä. Heille painotettiin, että “muulla taloudellisella edulla” ei tässä kyselyssä tarkoiteta normaalia vieraanvaraisuutta, esimerkiksi kahvin tai lounaan tarjoamista.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.