Kyykäärme yllätti pariskunnan keskellä hiihtolatua – "Siinä se lipoi kieltään - vaimo säikähti"

Kemiläinen Lauri Keskitalo oli viime tiistaina reippaalla hiihtolenkillä vaimonsa kanssa. Aurinko paistoi ja lämpötila oli aamun jälkeen noussut jo 5-6 asteeseen. 

– Yhtäkkiä vaimoni sanoi, että tuolla on isohko keppi keskellä latua. Menimme lähemmäksi ja tämä "keppi" lähti luikertelemaan. Hieman jäykästi se liikkui, Keskitalo kertoo tapahtumista.

LUKIJAN KUVA Käärme kyy 1

Keskitalon mukaan kyseessä oli kyy, eikä mikään pieni sellainen. Mittaa hän arvioi sillä olleen noin 60 senttimetriä.

– Mutta laihassa kunnossa se oli. Arvelisin, että se on talvehtinut jossain siinä lähellä kuusipuiden alla, jossa oli lumettomia alueita.

Vaimo säikähti tilannetta hieman, mutta Keskitalo halusi ottaa kuvan lähempää - sen verran yllättävä kohtaaminen oli.

– Siinä se vähän lipoi kieltään, mutta rauhallisesti liikkui poispäin. Annoimme sen mennä menojaan. Kun muutamaa tuntia myöhemmin hiihdimme takaisin kotiinpäin, ei sitä enää näkynyt.

Keskitalon pariskuntaa ihmetytti käärmeen varhainen herääminen, vaikka lämpötilat olivatkin jo keväisissä lukemissa. 

– Kerran aikaisemmin olen nähnyt käärmeen toukokuun puolella lumessa kiemurtelemassa, mutta maaliskuun puolella en koskaan, mies kertoo.

MTV:n meteorologin Miina Mannisen mukaan kyyhavainto tähän vuodenaikaan ei ole poikkeuksellinen, mutta Kemin havainto on tähän mennessä tehdyistä pohjoisin.

– Etelämpänä havaintoja kyistä on kirjattu jo useampia, mutta pohjoisemmassa harvemmin. Kemin korkeudella tehty havainto on näistä pohjoisin.

MTV Uutiset kertoi pari viikkoa sitten suomalaistaustaisesta käärmealan yrittäjästä, joka tallensi Australiassa karmivan tilanteen asiakkaan takapihalla. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.