Lääkäri vitamiinitutkimuksesta: Tulokset täysin virheellisiä ja väärin tulkittuja

Minnesotan ja Itä-Suomen yliopistojen yhteistyössä tekemä tutkimus osoitti, että ravintolisä- ja monivitamiinivalmisteiden käyttö voi lisätä kuolemanriskiä, ja että valmisteiden käyttö on lähes yhtä tyhjän kanssa. Lääkäri Antti Heikkilä tyrmää tutkimuksen ja sen tulokset täysin.

–Tutkimustulokset ovat täysin virheellisiä ja väärin tulkittuja. Tässä ei voi puhua edes tieteellisestä tutkimuksesta, sillä tutkimusmetodi on väärä. Ihmettelen, että tutkimus on päästetty edes painoon, tai että lääketieteellinen lehti on sen julkaissut, Heikkilä tylyttää.

"Nyt pitäisi katsoa mittasuhteita"

Heikkilän mukaan tutkimukseen osallistuneiden ihmisten lähtötilannetta ei ole selvitetty alkuunkaan. Mies sanoo, että vitamiininsyönnistä kärsineet ihmiset saattoivat olla muutenkin sairaita.

–Yleensä jos ihminen sairastelee usein, hän saattaa syödä enemmän vitamiineja kuin normaalisti. Tämä voi näkyä tutkimuksessa siten, että nimenomaan vitamiineilla olisi terveyttä heikentävä vaikutus ihmisiin, vaikka taustalla voi olla sairaus.

Sen sijaan Heikkilä haluaa nostaa esille toisen Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen tuloksia, joista käy ilmi, että kahdenkymmenen vuoden aikana yksikään henkilö ei ole kuollut vitamiinien aiheuttamiin haittoihin.

–Nyt pitäisi katsoa mittasuhteita. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa kukaan ei ole kuollut vitamiinien haittavaikutuksiin, mutta sen sijaan yli kolme miljoonaa ihmistä on kuollut lääkkeiden sivuvaikutuksiin. Kukaan ei puhu lääkkeiden haittavaikutuksista.

Ainoat haitalliset rauta ja kupari

Heikkilän mukaan vitamiineja järkevissä määrin syövien ihmisten ei tulisi olla huolissaan niiden haittavaikutuksista. Hänen mukaansa ihmisten pitäisi miettiä, mitä vitamiineja elimistöstä oikeasti puuttuu.

–Jos syö kunnollista, käsittelemätöntä ruokaa, saa siitäkin jo melko paljon vitamiineja. Suomalaisten kannattaisi ottaa ensisijaisesti lisää C- ja D-vitamiinia sekä mineraaleja kuten seleeniä, sinkkiä ja magnesiumia. Nämä kaikki voi saada halvoilla vitamiinilisillä.

Ainoat tutkimuksessa esiin tulleet, oikeasti haitalliset vitamiinit ovat Heikkilän mukaan rauta ja kupari.

–Sehän jo tiedetään, että tutkimuksessakin mukana olleiden 60-vuotiaiden naisten ei pitäisi syödä lisää rautaa, sillä se hapettaa elimistöä ja on liitetty sydäntauteihin.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.