Lääkäriasemat maksattavat asiakkailla itsepalvelun

Vastaanottopalveluista veloitettava poliklinikkamaksu laskutetaan entiseen malliin, vaikka asiakas varaa ajan netissä ja hoitaa ilmoittautumisen tietokoneella.

Useat yksityiset lääkäriasemat ovat siirtymässä itsepalveluun. Ainakin Terveystalon, Mehiläisen sekä Lääkärikeskus-yhtymän vastaanotoilla asiakas voi ilmoittautua vastaanotolle tietokoneella. Usein myös ajanvaraus hoituu kätevimmin netissä.

Kuitenkin asiakkaat maksavat samalla myös palvelumaksun, jolla lääkäriasemat kattavat vastaanotosta ja henkilökohtaisesta palvelusta aiheutuneet kustannukset. Maksu on suuri osa esimerkiksi yleislääkärin vastaanotolla käynnin kustannuksista.

Esimerkiksi Lääkärikeskus-yhtymän asemilla poliklinikkamaksu on 10,50 euroa.

- Asiakas joka tapauksessa asioi kassalla pois lähtiessään. Maksu kattaa ilmoittautumisen ja ajanvarauksen lisäksi myös muita palveluita koko prosessin aikana, sanoo Lääkärikeskus-yhtymän liiketoimintajohtaja Minna Hoffström.

Hintoihin ei itsepalvelualennuksia

Hoffströmin mukaan myöskään poliklinikkamaksun alentamista ei ole pohdittu. Mitä muita palveluita maksu kattaa?

- Vastaanotoissa tehdään suuri osa aseman toimistotöistä. Lääkärin vastaanotolla lääkärin tarvitsee ehkä tarkistaa tietoja vastaanotolta, tai lääkärille pitää tuoda joitain papereita, mikä on osa näitä palveluita. Erilaiset sairaskuluvakuutukset ovat myös lisänneet töitä vastaanotoissa, Hoffström sanoo.

Mehiläisen toimitusjohtaja Matti Bergendahlin mukaan itsepalveluasiakas maksaa vaihtoehdoista.

- Palvelumaksu tulee siitä, että on olemassa vaihtoehtoinen palvelutapa. Jotkut asiakkaat haluavat, että heitä palvellaan henkilökohtaisesti. Toiset taas ovat kiittäneet tätä mahdollisuutta ilmoittautua sähköisesti.

Sekä Bergdahlin että Hoffströmin mukaan on mahdollista, että palvelumaksuja tulevaisuudessa alennetaan. Tämä siis, jos asiakkaat haluavat entistä innokkaammin palvella itse itseään.

Itsepalvelua työvoimapulan varalta

Lääkärikeskus-yhtymän Hoffströmin mukaan automaattiset ilmoittautumispisteet eivät ainakaan vielä ole vähentäneet vastaanottovirkailijan työtä, sillä vain noin viidennes asiakkaista ilmoittaa itsensä vastaanotolle tietokoneella. Lisäksi kaikkia vastaanottoja ei voi edelleenkään hoitaa automaattisen ilmoittautumisen kautta.

- Se, miksi tähän on menty, on tulevaisuudessa koittava työvoimapula. Iso ryhmä työntekijöitä on jäämässä eläkkeelle, eikä henkilökuntaa ole välttämättä saatavilla vastaanottopalveluihin jatkossa.

Itsepalvelu on kuitenkin vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Hoffströmin mukaan asiakkaat voivat myös yhä vaatia itselleen henkilökohtaista palvelua sähköisten palvelujen lisääntymisestä huolimatta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.