Lääkejätteen määrä kasvussa

Lääkejätteen määrä kasvaa tasaisesti sitä mukaa, kun lääkkeiden käyttö lisääntyy.

Ongelmajätelaitokselle Riihimäelle viedään vuosittain noin 700 tonnia vanhentuneita lääkkeitä ja lääkejätettä. Pelkästään sairaaloiden lääkehävikki lasketaan miljoonissa euroissa. Lääkejätteen määrä on kasvanut samaan tahtiin kuin lääkkeiden käyttökin.

Sairaaloiden lääkehävikki voidaan laskea miljoonissa euroissa. Samaan aikaan sairaalat ovat kamppailleet nousevien lääkekustannusten kanssa. Kustannukset ovat nousseet, koska lääkkeitä käytetään enemmän ja ne ovat kalliimpia kuin ennen. Lisäksi sairaaloiden lääkevarastot ovat niin suuret, että osa lääkkeistä ehtii vanhentua.

Esimerkiksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä lääkekustannukset ovat kasvaneet noin 14 prosenttia vuosittain. Sairaanhoitopiirin lääkebudjetti oli viime vuonna noin kuusi miljoonaa euroa. Vanhentuneita lääkkeitä jouduttiin hävittämään 60 000 euron edestä.

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin lääkebudjetti on noin 60 miljoonaa euroa, josta lääkehävikkiä on noin prosentin verran.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 03.11.2002).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.