Laaninen moittii perussuomalaisia aggressiivisuudesta: Kokemattomuutta

Vaalitilaisuuksissa esiintyneet häiriöt ovat olleet tänä keväänä valitettavan yleisiä.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen mukaan hämminkiä vaalitilaisuuksissa ovat aiheuttaneet myös perussuomalaisten ehdokkaat.

–Sellaista tiettyä aggressiivisuutta tässä vaalitoiminnassa on, joka on laskettava perussuomalaisten kokemattomuuden tiliin. Että tullaan toisten teltoille ja toisten toimintapisteisiin tai tapahtumiin jakamaan omia esitteitä. Tästä olemme koettaneet lempeästi moittia.

Laaninen toteaa, että kutsusta voi toki kilpailevankin puolueen tilaisuuteen tulla.

–Meillä vanhoilla puolueilla on tämmöisiä kirjoittamattomia pelisääntöjä, että kaverin toimintaa ei häiritä. Itsekin olen ystävällisestä kutsusta käynyt sosiaalidemokraattien hernesoppaa syömässä viime viikonvaihteessa. Ja jossain paikkaa olen saanut perussuomalaisten makkaroitakin, hän toteaa.

– Eli veljellinen ja sisarellinen kanssakäyminen kuuluu asiaan, mutta se ei sovi, että katsotaan lehdestä missä keskustan tilaisuus on ja mennään sitten sinne jakamaan omia esitteitä.

Viimeisiksi kampanjointipäiviksi Laaninen toivookin vaalirauhaa.

– Toivotaan että tässä vaalien loppusuoralla keskinäinen kunnioitus lisääntyisi niin, että kukin puolue ja ehdokas saa toimia häiritsemättä.

"Rajojen rikkomista"

Perussuomalaisia on ilmestynyt kampanjoimaan myös kokoomuksen tilaisuuksiin. Puoluesihteeri Tarju Tujunen pitää tätä Laanisen tapaan arveluttavana.

– En ole pitänyt sitä sopivana käytöksenä, mutta mielestäni siinä on kyse siitä, että perussuomalaisten kampanjakokemus on vielä niin nuorta ja ohutta, että heillä ei ole samanlaisia vakiintuneita tapoja kampanjoida kuin muilla puolueilla, Tujunen arvioi.

Hänen mukaansa tapojen rikkominen on välillä kuumentanut tunteita, mutta vakavimmilta välikohtauksilta on kuitenkin vältytty.

– Välillä on sattunut ylilyöntejäkin ja tapahtumia, jotka olisivat saaneet jäädä sattumatta. Niissä ei ole ollut mitään sen kummempaa vaaratilannetta tai muuta, mutta on se ollut sellaista poliittisen korrektiuden ja rajojen rikkomista.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.