Lahden murhajutussa autolöytö

Lahden kaksoissurman tutkijoitten etsimä auto on löydetty Lahden seudulta. Tutkinnanjohtaja Esko Heinosen mukaan kyseessä on tärkeä edistysaskel, joka "avasi uuden tutkintalinjan". Ajoneuvon avulla poliisi toivoo selvittävänsä, oliko pääepäillyllä, 44-vuotiaalla lahtelaismiehellä, yksi vai useampi apuri ja keitä he olivat.

Rikoskomisario Heinonen oli vielä tänään vaitonainen autolöydön yksityiskohdista. Poliisi tavoitti eilisiltana omin toimin, ilman yleisövihjeitten apua, ajoneuvon, jolla päätekijäksi epäilty mies liikkui viikkoa aiemmin eli surmaa edeltäneenä päivänä.

Auto oli viety piiloon Lahden seudulle, mutta ei Lahteen. Poliisitutkimuksia helpottaa se, ettei autoa ollut hävitetty, vaan siitä on kerättävissä näytteitä laboratoriotutkimukseen. Lahden käräjäoikeus vangitsi maanantaina kaksi miestä epäiltyinä kahdesta murhasta. Nuoremman epäillyn osalta poliisin näyttö riitti vain syytä epäillä -perusteisiin, joten poliisin on viimeistään maanantaina esitettävä lisää todisteita hänen osallisuudestaan henkirikokseen tai päästettävä mies vapaalle jalalle.

Komisario Heinonen arvioi jutun tutkimusten vievän vielä kuukausia. Tähän mennessä poliisi on kuulustellut tapahtumien selvittämiseksi jo kymmeniä henkilöitä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.