Lahden seudun omakotitalo-ostajan kipuraja 200 000 euroa

Lahdessa omakotitaloja oli vuosi sitten esittelyssä 79. Niistä 63 prosenttia jäi myymättä vuoden aikana, käy ilmi MTV Uutisten selvityksestä. 

Orimattilassa kauppa kävi koko seutua paremmin, sillä siellä seitsemästä vuosi sitten esitellystä omakotitalosta vain yksi on myymättä. Nastolassa sen sijaan kaikki viime kesäkuussa esitellyt kymmenen omakotitaloa ovat yhä myymättä.

Lahden kaupungissa omakotitalokauppa kävi koko seutua huonommin, sillä esittelyssä olleista omakotitaloista vain joka kolmas myytiin.

- Syy on pitkälti työttömyys. Ostajilla ei ole lainanottokykyä, sanoo SKV Lahden myyntijohtaja Janne Salonen.

Myös Lahdessa yli 300 000 euron talot löytävät ostajan hitaasti. Vuosi sitten esiteltiin 13 tämän hintaluokan omakotitaloa. Niistä 11  jäi myymättä. Monen yhä myynnissä olevan kalliin talon uusi pyyntihinta on kymmeniätuhansia euroja viimevuotista pienempi.

Lahdessa tekevät hyvin kauppansa alle 200 000 euron omakotitalot.

- Unelmakohde olisi lähellä palveluja sijaitseva, tuhannen neliömetrin tontilla oleva moderni yhden tason omakotitalo, Salonen sanoo.

Lahdessa on paljon 1950-luvulla rakennettuja omakotitaloja, joiden remontointiin menee paljon rahaa. Tällaiset talot eivät ostajia juuri nyt kiinnosta, eivätkä myyjät ole vielä kovin halukkaita tiputtamaan hintoja.

- Kun remontin lisää hintaan, remontoitavan 50-luvun omakotitalon hinnalla saa nykyään jo 90-luvun hyväkuntoisen omakotitalon, Salonen sanoo.

Vaikka iso osa Lahden seudun omakotitaloista on jäänyt myymättä, se ei ole näkynyt kauppahintojen romahduksena. Keskimäärin Lahden seudulla myytyjen talojen hinnat laskivat pyydetystä aavistuksen enemmän kuin koko Suomessa; noin 12 prosenttia. Suurin hinnanalennus oli lähes 100 000 euroa.

Piristymisen merkkejä ei ole vielä näkyvissä, sanoo SKV:n Salonen.

- Ei, ellei työllisyydelle tapahdu jotain pian.

Lahden seutu: 

taloja79
myyty29
myymättä50
yhä myynnissä25


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.