Lähes 30 asteen helle hellii Venäjää – Suomessa aivan toisenlaista

Itänaapurissa Venäjällä kesäinen, lähes 30 asteen helle hellii ihmisiä tällä hetkellä. Suomeen asti lämpö ei ylety, vaan täällä nautitaan ylimmillään 20 asteen keväisestä säästä.

– Tänään päivästä tulee ihan aurinkoinen, kunhan aamun sumut hälvenevät. Sadekuuroja tulee itärajalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Illemmalla Länsi-Lapissa voi tulla rajustikin vettä, kertoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Torstaista on sen sijaan tulossa lähes koko Suomessa poutainen. Lämpötila on huomenna 15-20 astetta, ja kaikkein lämpimin kolkka löytyy maan kaakkoisosasta. Ainoastaan Pohjois-Suomi on huomenna pilvinen, ja ylimmässä Lapissa saattaa sataa vettä.

Loppuviikon osalta sää näyttää epävakaiselta; vaikka aurinko välillä pääseekin paistamaan, saapuu maahan hajanaisia sadealueita lähes päivittäin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.