Lähes kaikki pelkäävät jotain liikenteessä – eniten kammottavat rattijuopot

Tielläliikkujat pelkäävät eniten rattijuoppoja ja hurjastelijoita.

Liikenneturvan selvityksen haastatelluista lähes 60 prosenttia pelkää eniten kohtaamista rattijuoppojen kanssa. Miltei yhtä moni pelkäsi hurjastelijoita. Vain viisi prosenttia vastaajista kertoi pelkäävänsä liikenteessä poliisia.

Liikenneturvan suunnittelija Leena Pöysti kertoo, että liikenteeseen ja muihin autoilijoihin liittyvissä peloissa on eroja sukupuolten välillä.

– Voisi yleistää niin, että naiset pelkäävät vähän kaikkea enemmän kuin miehet, varsinkin rattijuoppoja ja hurjastelijoita. Naiset myöntävät helpommin, että pelkäävät, Pöysti sanoo MTV3 Uutisille.

– Mutta lähes kaikki siellä jotain pelkäävät. Ainostaan kymmenen prosenttia autoilijoista sanoo, että ei pelkää liikenteessä.

Autoilijoita ärsyttivät esimerkiksi lähellä perässä ajavat tai liian hitaasti ajavat kanssakuljettajat sekä vaaralliset ohitukset.

Liikenneturvan selvityksen tiedot kerättiin internetpaneeli GallupKanavalla syyskuussa. Yli 15-vuotiaita vastaajia oli 1031, joista autoilijoita oli 838.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.