Lähes kaikki sähköt saatu takaisin Suur-Savoon - ylihuomenna lunta luvassa lisää

Suur-Savon Sähkö on saanut korjattua lähes kaikki sähkökatkot alueeltaan. Vielä eilen alueella oli kymmenentuhatta taloutta vailla sähköä. Sähkökatkot ovat johtuneet pääasiassa runsaasta lumentulosta, joka on taittanut puita linjoille.

Suur-Savon Sähkön siirtoteknikko Tuomo Härkönen kertoo, että aamulla sähköttömiä kotitalouksia ei ollut yhtään. Tällä hetkellä sähköttömiä talouksia on kuitenkin noin 90.

- Puun taittuminen sähkölinjalle on saanut aikaan sen, että Ristiinassa on nyt 90 kotitaloutta on ilman sähköä. Häiriötä korjataan parhaillaan, Härkönen kertoo.

Härkösen mukaan sähkökatkoja korjattiin eilen koko päivä. Työssä linjoilla on edelleen täysi miehistö, joka tekee niin sanottua ennalta ehkäisevää työtä.

- Työntekijät käyvät läpi mahdollisia uhkaavia tilanteita, linjojen päälle kaatuvia puita, jotta tulevat sähkökatkot pystyttäisiin estämään jo ennalta, Härkönen sanoo.

Säätiedotuksen mukaan itään on luvassa lumisateita ja pikkupakkasta jälleen keskiviikkona ja torstaina. Se ei tiedä hyvää.

- Juuri näitä tulevia sateita varten yritämme nyt tehdä kaikkemme jo ennalta.

Suur-Savon sähköllä on käytössään kalustoa muun muassa Puolustusvoimilta.

- Meillä on kolme helikopteria, joista kaksi liikkuu Suur-Savon alueella etsimässä mahdollisia ongelmakohtia, kolmannella sahataan kaatuneita puita linjoilta, Härkönen kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.