TV-Opas

Lähes miljoona käyttää alkoholia lauantai-iltaisin – näin Suomi juo tunti tunnilta

Suomalaisten suosikkiaika juoda on lauantai-iltaisin iltayhdeksältä. Tähän aikaan alkoholia kuluttaa tilastojen mukaan noin 900 000 suomalaista. Muutenkin juominen on yleisintä kello iltakahdeksan ja -kymmenen välillä.

Tiedot selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Juomatapatutkimuksesta, jonka aineisto sisältää tietoja juomiskerran alkamis- ja päättymisajankohdasta. Tutkimusaineisto koskee juomista vuonna 2008.

Toiseksi suosituin juomapäivä on perjantai ja kolmantena keskiviikko, joka tutkimuksen myötä lunastaa liikanimensä pikkulauantaina. Ero muihin alkuviikon päiviin on kuitenkin pieni. Suomalaisten juomarytmi jakautuu kaikkina viikonpäivinä samaan tapaan, painottuen illan tunteihin.

Kaksi kolmasosaa kaikista käyttökerroista ja neljä viidestä humalakerrasta ajoittuu viikonloppuun.

Viime vuosikymmeninä suomalaisten juominen on myöhentynyt, johtuen muun muassa anniskelupaikkojen aukiolon pitenemisestä ja niiden määrän kasvusta.

Erityisesti myöhään aamuyöstä jatkuva humalajuominen on tilastojen valossa yleistynyt voimakkaasti 2000-luvun taitteeseen saakka.

Alkoholia ostetaan eniten jouluna

Kuukausien mukaan alkoholia myydään eniten jouluna. Muita huippukuukausia ovat heinä-, kesä- ja huhtikuu, kertoo terveysalan valvontaviranomaisen Valviran tilasto, joka sisältää sekä vähittäis- että anniskelumyynnin. 

Kaikkea vähittäiskaupassa myytyä alkoholia ei kuitenkaan juoda samana kuukautena kun ne ostetaan. Esimerkiksi joulun myynnistä merkittävä osa saattaa olla esimerkiksi joululahjoiksi ostettuja tuotteita.

Pelkkien anniskelutilastojen perusteella eniten anniskeltua alkoholia juodaan selvästi eniten heinäkuussa. Toiseksi eniten juodaan huhtikuussa ja kolmanneksi joulukuussa.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.