Lähipäivät lämmintä syyssäätä – kylmänpurkaus jo näkyvissä

Sää jatkuu lähipäivät alkuviikon kaltaisena. Tämän hetken ennusteen mukaan sunnuntaina ja alkuviikolla kylmää ilmaa purkautuu Suomeen pohjoisesta. Ensi viikko näyttää tätä viikkoa kylmemmältä ja epävakaisemmalta.

Sää on tällä viikolla laajalti poutaista, joitain heikkoja sateita tulee paikoin. Pohjoisessa sateet voivat tulla vetenä, räntänä ja lumena. Öisin on paikoin pakkasta.

– Torstaiaamuna kuuraa voi olla jälleen lännessä, etelässä ja Lapissa. Idässä on pilvisempää ja tihkusateet ovat siellä mahdollisia. Myös Pohjois-Lapissa voi tulla torstaina vähän vettä tai räntää, toteaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Lämpötilat ovat lähipäivinä ylimmillään etelässä ja lännessä kymmenen asteen tienoilla, idässä alle kymmenessä asteessa ja pohjoisessa viiden asteen vaiheilla. Tuuli voimistuu torstaina ja perjantaina maan eteläosaa lukuun ottamatta.

Perjantai on pääasiassa poutainen päivä, mutta heikko saderintama kulkee maan keskiosan yli ja Keski- ja Pohjois-Lapissa voi tulla joitain vesi-, räntä- tai lumikuuroja. Lauantaina on pääasiassa poutaa. Pilvisyys vaihtelee ja jokunen heikko sadekuuro on mahdollinen.

Pohjoistuuli kylmentää säätä

Viikonloppuna tuuli kääntyy puhaltamaan pohjoisesta. Kylmänpurkaus viilentää jo sunnuntaiksi sään maan pohjois- ja itäosassa niin, että lämpötilat ovat näillä alueilla 0-5 asteessa. Etelässä ja lännessä ollaan vielä 5-10 asteessa.

– Ensi viikko näyttää tätä viikkoa kylmemmältä ja epävakaisemmalta. Alkuviikolla koko maassa päivän ylimmät lämpötilat ovat 0-5 asteessa. Öisin on taas laajemmin pakkasta. Joitain sateita voi tulla jo tiistaina. Keskiviikon ja torstain tienoilla ennusteissa näkyy laajempi matalapaine, mutta ennuste on vielä epävarma. Pohjoisessa voi sataa lunta ja ei se ihan mahdotonta ole, etteikö etelämpänäkin tulisi jotain rännän tai lumisemman tapaista, toteaa Aleksi Jokela.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.