Mainos

Lähipäivinä ropisee – loppuviikosta voi tulla vielä lunta

Lähipäivinä Suomessa satelee niin vettä kuin räntääkin. Torstaina sää on enimmäkseen pilvistä ja Suomeen saapuu sadealue

– Se on aika heikon oloinen, mutta voimistuu illan mittaan, toteaa MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Idässä päivä alkaa kylmissä merkeissä.

– Pakkanen ennättää kiristyä torstai-aamuksi, niin että ollaan aika yleisesti noin kymmenessä pakkasasteessa. Lännessä aamulla voi sadella jo vähän vettäkin.

Poudan mukaan aamun sateet ovat hyvin heikkoja ja painottuvat Pohjois-Suomeen. Iltapäivällä idässä sataa räntää ja lunta, lännempänä puolestaan vähän vettä.

– Mutta nuo lännen vesisateet ovat väistymässä illaksi ja sää osittain kirkastuu.

Pohjoisessa sateet kulkevat vähitellen kohti Itä-Lappia ja voimistuvat iltaa kohti.

– Keli muuttuu paikoin huonoksi. Tuo sade pysähtyy nimittäin aika pitkäksi aikaa Itä-Lapin ja itäisimmän Suomen päälle, Pouta varoittaa

Vasta perjantaina enimmät sateet alkavat olla ohitse, mutta pilvikaistale jää kuitenkin Suomen päälle. Viikonloppuna Suomen yli kulkee vielä yksi sadealue

– Sen aikataulu ja reitti on vielä aika epävarma.

Sunnuntaina kylmä pohjoistuuli voimistuu ja pilvipeite rakoilee. Forecan ennusteen mukaan myös lumikuurot ovat vielä mahdollisia.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.