Lähiviikkojen ennuste: Leudot syyspäivät saavat vielä jatkoa

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää on lähiviikkoina ajankohtaan nähden melko lämmintä, mutta viime aikoja pilvisempää.

Tällä viikolla sää on melko lauhaa. Tuulet voimistuvat ja sadealueita kulkee Suomen yli torstain ja perjantain aikana.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n ennusteen mukaan ensi viikko on keskimääräistä lämpimämpi ja etelässä tavanomaista vähäsateisempi.

– Valitettavasti kuukausiennusteen sade-ennuste on kuitenkin ristiriidassa jo näkyvissä olevien ensi viikon päivittäisennusteiden kanssa. Tämä toinen ennuste näyttää ensi viikolle kuukausiennustetta sateisempaa säätä. Kuukausiennuste on siis tavallista epävarmempi, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Neljän viikon ennusteen mukaan marraskuun alussa korkeapaine olisi entistä selvemmin Venäjällä ja meillä vallitsisi etelä- ja kaakkoisvirtaus. Keski- ja Pohjois-Suomessa olisi keskimääräistä lämpimämpää. Etelässä ja idässä voisi olla selkeämpää ja kylmiä öitä.

Marraskuun toisella viikolla lämpötilat näyttävät Lapissa yhä keskimääräistä lämpimämmiltä, muualla ollaan lähellä keskiarvoja. Marraskuun alussa päivän ylimmät lämpötilat ovat etelässä tilastojen mukaan keskimäärin vajaassa viidessä asteessa ja Lapissa jo pakkasella.

– Kokonaisuutena kuukausiennuste näyttää aika kivalta. Sää on kuitenkin jo viime aikoja pilvisempää, sanoo Pekka Pouta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.