Laitinen-Pesola: Hoitajan osattava suomen kieltä

Jaana Laitinen-Pesola

Koulutettua hoitohenkilökuntaa tulisi rekrytoida mieluummin Suomen lähialueilta kuin toiselta puolelta maapalloa, arvioi Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola. Hän sanoo MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, että kauempaa rekrytoitujen hoitajien pätevyyttä ei ole helppo tarkastaa.

- Olisi erittäin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että ylipäätään rekrytoitaisiin sellaisista maista, joissa on julkisen vallan säätelemä ja valvoma koulutussysteemi.

Laitinen-Pesolan mukaan siten olisi helpompi verrata koulutuksia kansainvälisesti. Filippiineillä hoitoalan koulutus tapahtuu yleensä yksityisissä oppilaitoksissa, joiden antaman koulutuksen laadusta ei ole helppoa saada selkeää kuvaa.

Suomeen on rekrytoitu kahdeksan filippiiniläistä sairaanhoitajaa, joiden on määrä aloittaa työt espoolaisessa hoivakodissa. Filippiiniläiset opiskelevat suomen kieltä puolen vuoden ajan, ja kielikokeen läpäistessään heidän kanssaan solmitaan työsopimus.

Tehyn puheenjohtaja Laitinen-Pesola korostaa hyvän kielitaidon merkitystä potilastyössä, sillä muutamalla sanalla suomea ei hoitaja pärjää.

- Suomi ei ole maailman helpoin kieli. Vaikka filippiiniläiset osaavat englantia, se ei heitä auta tässä tilanteessa. Vanhuksien on oikeus saada hoitoa omalla kiellellään sekä turvallisuudentunteen vuoksi että myös potilasturvallisuuden kannalta. Suurin haaste on kieliraidon oppiminen, Laitinen-Pesola sanoo.

Suomen hoitajapulaa paikkaamaan tulleet henkilöt ovat saaneet kotimaassaan sairaanhoitajakoulutuksen, mutta Suomessa he toimivat lähihoitajina.

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola keskustelee tänään työministeri Tarja Cronbergin kanssa työperäisestä maahanmuutosta.

Pohdinnassa eettinen rekrytointi

Tehy on omissa kansainvälisissä järjestöissä paneutunut rekrytoinnin eettisiin kysymyksiin. Keskusteluissa on pohdittu mm. sitä, miksi rikkaat maat eivät huolehdi omasta koulutuksestaan vaan kuppaavat henkilökuntaa köyhemmistä maista. Laitinen-Pesolan mukaan Tehylle on tulossa eettiset rekrytointisäännökset ja liitto toivoo valtioiden noudattavan niitä.

- Filippiinien valtiojohdon mukaan maan kansantalous perustuu siihen, että ihmiset lähtevät ulkomaille ja lähettävät rahaa kotimaahan. Olemme kuitenkin kuulleet myös siitä, että Filippiineillä hoitolaitoksissa osastoja tai jopa hoitolaitoksia on jouduttu sulkemaan hoitajapulan vuoksi.

Laitinen-Pesolan mukaan kyseessä on maailmanlaajuinen pula koulutetusta hoitohenkilökunnasta.

- Nyt kuitenkin sairaanhoitajat lähetetään maata kiertävälle radalle, kun omissa maissa näitä ongelmia ei pystytä ratkaisemaan.

Suojelutyön turvaaminen yhä auki

Viime syksyisen Tehyn lakon aikana ja sen jälkeen Suomessa on käyty tiukkaa keskustelua suojelutyöstä. Ay-järjestöt neuvottelevat edelleen siitä, kuinka suojelutyö turvataan lakko-oikeutta murentamatta.

Laitinen-Pesolan mukaan yhteneväistä kirjausta ei vielä ole löytynyt.

- Meille on tärkeää se, ettei siihen tule sellaisia kirjauksia, että terveydenhuoltoalan työtaistelut estetään. Sillä tämä näyttää sen, että vaikka halutaan vaalilupauksilla palkkatasoa nostaa., mutta itse se on hoidettava jos niitä aiotaan. Ei se välttämättä tule neuvottelupöydästä. Kirjaukset ovat vielä prosessissa, Tehyn puheenjohtaja kertoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.