Laiton DNA-lakko laajenee yhä

Toimihenkilöunioni ilmoittaa laajentavansa laitonta lakkoaan entisestään asettamalla DNA:n kilpailijat ja alihankkijat työsaartoon.

- Viemme uudetkin laittomat lakon laajennukset jälleen työtuomioistuimeen. Ikäväkseni on kuitenkin todettava, ettei lain noudattamisella tunnu olevan Toimihenkilöunionille mitään merkitystä, DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen kommentoi.

Saarrolla tuetaan DNA:n toimihenkilöiden työtaistelua ja se jatkuu, kunnes DNA:n uusi henkilöstöohjelmasopimus on allekirjoitettu.

TU:n liittohallituksen päättämää saartoa toteuttavat muiden operaattoreiden mm. Elisa, TeliaSonera, Finnet-ryhmä ja Anvia, toimihenkilöt siten, etteivät he tee esimerkiksi DNA:han liittyviä numeronsiirtoja, liittymäasennuksia ja operaattoritoimituksia.

Verkkoyhtiöiden, mm. Relacom, Eltel Networks, Empower ja Voimatel, toimihenkilöt eivät tee saarron aikana esimerkiksi DNA:n laajakaista-asennuksia.

DNA:n matkapuhelinliittymien uusien ja vanhojen asiakkuuksien puhelinasiakaspalvelua hoitavan Eniro Sentraalin toimihenkilöt ovat olleet eilisestä lähtien tukilakossa DNA:n toimihenkilöiden puolesta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.