Lakiesitys: Isyyden tunnustaminen mahdolliseksi ennen syntymää

Hallitus esittää, että avioliiton ulkopuolella syntyvän lapsen isyyden voisi tulevaisuudessa vahvistaa jo ennen lapsen syntymää.

Uudistus sisältyy esitykseen uudesta isyyslaista, jonka hallitus luovutti tänään eduskunnalle.  

Tätä nykyä aviottoman lapsen isyys voidaan tunnustaa vasta jälkikäteen lastenvalvojan luona. Lapsista jo yli 40 prosenttia syntyy avioliiton ulkopuolella.

Hallituksen esitys ei ota kantaa naisparien vanhemmuuden vahvistamiseen. Nykyisin äidin naispuoliso voi saada vanhemmuuden vain perheen sisäisellä adoptiolla.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.