Lämmin kevät enteilee vilkasta punkkikesää

Puutiaisaivokuume-tartuntojen määrä on kasvanut reilusti viime vuosina.

Lämmin kevät enteilee vilkasta punkkikesää. Jos kesästäkin tulee lämmin, punkkeja vilisee paljon. Se lisää riskiä saada puutiaisaivokuume, sillä osa punkeista kantaa elimistössään tautia aiheuttavaa virusta.

Professori Antti Vaheri Helsingin yliopistosta sanoo, että puutiaisaivokuume-tartuntojen määrä on kasvanut reilusti Manner-Suomessa viime vuosina. Taudin ennustetaan leviävän yhä laajemmille alueille.

- Selvä trendi on, että punkkien välittämä virustauti puutiaisaivokuume siirtyy pohjoisemmaksi. Esimerkiksi Unkarin eteläosissa tartunnat ovat vähentyneet, mutta samaan aikaan ne ovat lisääntyneet Keski-Euroopassa ja Baltiassa. Erityisesti Virossa on tapahtunut valtava lisääntyminen viime aikoina, sanoi Vaheri.

Suomessa punkkien levittämän TBE-viruksen riskialueita ovat Ahvenanmaa, Turun saaristo, Kokkolan saaristo, Saimaan eteläosa ja Helsingin Isosaari. Vaheri suosittaa näillä alueilla liikkuvia suojautumaan puutiaisaivokuumeelta.

Viruksen oireet ovat flunssan kaltaisia: lievää kuumetta, pää- ja nivelsärkyä. Vaivat kestävät noin viikon, ja useimmat paranevat ja saavat elinikäisen suojan virusta vastaan. Potilaista kolmasosa sairastuu kuitenkin puutiaisaivokuumeeseen, josta parantuminen on hankalaa ja monelle jää taudista pysyviä oireita, esimerkiksi vapinaa ja keskittymiskyvyn heikkenemistä.

Virukselta voi suojautua rokotteella.

- Rokote on hyvä, vaikkakaan se ei ole kovin halpa. Koko laaki maksaa noin 90 euroa.

Pääkaupunkiseudulla rokotteen voi ottaa esimerkiksi punkkibussissa, joka kiertää seuraavan kahden kuukauden aikana eri kauppojen ja kauppakeskusten pihoilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.