Lämmin sää kestää vain pari päivää

Valoisa aika lähtee tästä päivästä lähtien pitenemään, mutta lämmöstä saadaan nauttia toistaiseksi vain pari päivää. Tänään aamupäivällä sää on suuressa osassa maata poutaista ja aurinkokin näyttäytyy.

- Talvinen sää on taas valtaamassa alaa. Tänään on poutaista, mutta ensi yön aikana Lapissa tulee lumisateita, ennustaa MTV3:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

Etelämpänä on tullut aamulla joitakin lumikuuroja. Pääasiassa Etelä-Suomi pysyy tänään Rintaniemen mukaan kuivana.

Päivälämpötila kohoaa tänään plussan puolelle, Lapissa on paikoin heikkoa pakkasta. Pilvisyys runsastuu, ja lounaistuuli saattaa tehdä säästä kolean tuntuisen.

- On mahdollista, että lännessä tulee iltapäivällä ohimeneviä lumi- tai räntäkuuroja, sanoo Rintaniemi.

Yölämpötila on nollan vaiheilla tai vähän pakkasella, Pohjanmaalla on suojaa.

(MTV3 - Foreca)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.