Lämmintä ilmaa ja sadetta tulee Suomeen – lumet hupenevat etelässä

Laskiaisviikko alkaa suuressa osassa maata lauhana, harmaana ja sateisena. Etelästä saapuu sadealue toisensa jälkeen Suomeen ja ne tuovat tullessaan vuodenaikaan nähden suorastaan lämmintä ja samalla kosteaa ilmaa. Sateet tulevat vetisinä maan etelä- ja keskiosassa, Lapissa kuitenkin enimmäkseen lumena.

– Lauhaa ilmaa leviää aina pohjoisimpaan Suomeen saakka ja vain Käsivarressa lämpötila pysyttelee pakkasen puolella alkuviikolla, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi.

Maanantaina sää on pilvistä ja sumuista, vain länsirannikolla pilvipeite rakoilee. Sateet ovat liikkeessä kohti itää. Tiistaiksi saapuu uusi sadealue Suomeen ja levittäytyy koko maahan iltapäivään mennessä. Etelässä sateet tulevat vetenä ja lumipeite hupenee. Pohjoisessa sataa enimmäkseen lunta. Keskiviikoksi eteläisimpään Suomeen saapuu uusi sadealue tuoden tullessaan lisäannoksen lauhaa ilmaa.

– Keskiviikon sadealue matkaa kohti koillista ja torstaina sateita tulee lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Länsirannikolla saattaa pilvipeite jälleen hieman rakoilla, ennustaa Salojärvi.

Perjantaiksi tuulet kääntyvät pohjoisen puolelle ja kylmempää ilmaa alkaa virrata aluksi pohjoiseen, lauantaina myös etelään. Viikonloppuna lämpötila on pakkasella koko maassa.

– Perjantai, lauantai ja sunnuntai näyttäisivät olevan varsin hienoja ja aurinkoisia pakkaspäiviä Pohjois-Suomessa tämän hetkisten ennusteiden mukaan, Salojärvi toteaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.