Lämpö käväisee osassa maata, sateet jatkuvat ensi viikolla

Sää on viikonloppuna ja ensi viikolla vaihtelevaa. Lauantain sateen jälkeen etelään ja itään saapuu hetkeksi lämmintä ilmaa. Sateista ei päästä eroon ensi viikollakaan.

Tänään perjantaina aurinkoisinta on Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Pohjois-Lapissa. Sitkeä matalapaine pyörittää vielä sadekuuroja itäisen Suomen päälle. Myös Etelä-Suomessa tulee sadekuuroja.

Lauantaiaamuna sadealue lähestyy Suomea lännestä, samalla etelätuulet voimistuvat. Aamupäivällä sateet leviävät länteen ja liikkuvat iltapäiväksi Kotka-Kuopio-Oulu -linjalle saakka. Eniten sataa maan keskivaiheilla.

– Sateet saattavat olla aivan eteläosiltaan hajanaisia, joten etelärannikolla voi olla poutaisempiakin hetkiä. Sateessa lämpötila jää 15-18 asteeseen, idässä ja Itä-Lapissa on noin 20 astetta, sanoo MTV3:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Helsingissä juostaan lauantaina Helsinki City Marathon (katso ennuste tästä). Helsingin Kyläsaaressa puolestaan vietetään perjantaina ja lauantaina Weekend Festivalia. Myös Helsingin juhlaviikot käynnistyvät.

Hetkeksi lämpöä etelään ja itään

Sunnuntaiksi yhtenäiset sateet väistyvät Suomen itäpuolelle, mutta niiden jälkipuolella kehittyy sadekuuroja erityisesti maan keski- ja pohjoisosaan. Lämpötila kohoaa Etelä-Lappia myöten 20 asteen vaiheille.

Sunnuntai-iltana etelästä virtaa maan etelä- ja itäosaan varsin lämmintä ilmaa ja yöllä pysytellään paikoin lähes 20 asteen lämpötiloissa.

– Maanantaina lännestä kiilaa sadealue ukkosineen lämpimän alueen ylle, mutta ennen sitä idässä lämpötila voi kivuta lähelle hellelukemia. Muita näin lämpimiä tuulahduksia ei olekaan tiedossa koko ensi viikolla, toteaa Markus Mäntykannas.

Tiistai ja keskiviikko näyttävät poutaisilta. Ennustettavuus heikkenee selvästi jo keskiviikon jälkeen.

Katso ylhäältä ennuste ensi viikolle ja alta viikonlopun alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.