Lännen Media: Kuntapäättäjät vaativat pikaista sote-päätöstä – maakuntamalli ei saa kannatusta

Kuntapäättäjät eivät innostu ajatuksesta sote-maakunnista, selviää Lännen Median kyselystä.

Keskustan on arveltu ajavan Suomeen itsehallinnollista maakuntamallia, jossa sote-maakunnille valitaan vaaleilla valtuustot ja ne saavat verotusoikeuden.

Kuntapoliitikoille tehdyn kyselyn perusteella kyseistä mallia pitää parhaana sote-ratkaisuna kuitenkin vain alle neljännes eli 23 prosenttia kuntien päättäjistä. Sote-maakunnat eivät kerää edes keskustan kuntapäättäjien enemmistöä taakseen.

Sote-kuntayhtymiä kannattaa 37 prosenttia vastaajista. Lisäksi sadat vastaajat kaipaavat eri malleja yhdistelevää sote-ratkaisua.

Ratkaisusta riippumatta 75 prosenttia kuntapäättäjistä vaatii hallitusta kiirehtimään sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen muutoksia.

Kyselyyn vastasi 1263 kunnallispoliitikkoa ympäri Suomea.

  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.