Mainos

Lännen Media: Taksiliiton kimppakyytipalvelu viivästyy

Taksiliiton kimppakyytipalvelu viivästyy, kertoo Lännen Media.

Palvelun piti tulla käyttöön syksyllä. Taksiliiton mukaan se kuitenkin viivästyy ainakin puoli vuotta, koska mallin laillisuus pitää selvittää.

– On selvitettävä etuuksiin ja kilpailuun liittyviä kysymyksiä, kertoo Taksiliiton osastopäällikkö Jouni Mutanen.

Kimppakyytipalvelussa on tarkoitus yhdistellä ennakkoon varattuja Kela-kyytejä sekä muiden, tavallisesti maksavien asiakkaiden matkoja. Tavoitteena on vähentää kaikkien matkustajien kuluja.

Kela suhtautuu myönteisesti kaikkiin hankkeisiin, jotka laskevat asiakkaan ja yhteiskunnan kustannuksia.

– Palvelut keskittyvät, eikä kaikkialla ole nytkään sellaista julkista tai markkinaehtoista liikennettä, jonka avulla kyydit järjestyisivät. Erilaisia yhteiskuljetusmalleja tarvitaan joka tapauksessa, sanoo Kelan pääsuunnittelija Anne Giss.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.