Mainos

Lännen Media: Työttömien määräaikaishaastattelut laahaavat – vain joka kolmas tavoiteajassa

Työttömien määräaikaishaastattelut eivät vielä etene tavoitteiden mukaan, kertoi Lännen Media tiistaina.

Työ- ja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen Mika Tuomaalan mukaan maaliskuun alussa vain joka kolmas uusista työttömistä ehdittiin haastatella tavoiteajassa. 

Vuoden alusta lähtien tavoitteena on ollut, että ensimmäinen haastattelu järjestettäisiin 15 päivän sisällä työttömäksi jäämisestä. Jokainen työtön pitäisi haastatella kolmen kuukauden välein. 

TE-toimistoihin on palkattu uutta työvoimaa hallituksen myöntämän rahan avulla. Sen sijaan määrärahaa ostopalvelujen hankintaan ei vielä ole ehditty käyttää. Lännen Median mukaan tarjouskilpailut päättyvät ensi kuussa, joten apuvoimat haastatteluihin saataneen käyttöön vasta loppukeväällä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.