Länsimetron rakennustyön aloitusjuhlat tänään

Länsimetron virallisia aloitusjuhlia vietetään tänään.

Ruoholahdessa louhinnan valmistelevat työt ovat jo käynnissä. Maaperää ja sen soveltuutta metron rakentamiseen on selvitetty koko linjauksen osalta. Kallioperän ominaisuudet tutkitaan perinpohjaisesti ennen kuin louhintatyö aloitetaan.

Länsimetro tuo seitsemän uutta asemaa. Asemat sijoittuvat Espoossa Matinkylään, Jousenpuistoon, Tapiolaan, Otaniemeen, Keilaniemeen ja Helsingissä Koivusaareen ja Lauttasaareen. Espoon Niittykumpuun on suunniteltu asemavaraus, joka voidaan myöhemmin rakentaa valmiiksi.

Länsimetro, Lauttasaaren asema, havainnekuva

Länsimetro on 13,9 kilometriä pitkä. Se koostuu kahdesta rinnakkaisesta tunnelista, jotka kulkevat koko matkan maan alla. Asemien lisäksi louhitaan 15 pystykuilua, jotka on suunniteltu hätäpoistumista, paineentasausta, ilmanvaihtoa ja savunpoistoa varten. Rakentamista ja huoltoa varten on suunniteltu yhdeksän ajotunnelia.

Metromatka Matinkylästä Ruoholahteen kestää 16 minuuttia.

Länsimetron rakennustöitä voi seurata netissä

Länsimetron internetsivuille on avattu uusi seurantapalvelu, jonka avulla kaikilla on mahdollisuus seurata ajantasaisesti louhintatöiden etenemistä tunneleissa. Palvelun suora osoite on http://seuranta.lansimetro.fi.

Palvelusta näkyy uuden metroradan tarkka linjaus ja korkeusasema sekä asemien ja poistumistiekuilujen paikat. Lisäksi palvelussa on nähtävillä työmaatukikohtien sijainti ja ajotunnelit, joiden kautta metron rakentaminen tapahtuu. Kun louhinnat alkavat, karttaan piirtyy päivittäin tieto siitä, missä louhinta on parhaillaan käynnissä. Palvelun tuottaa SITO Tietotekniikka.

Länsimetro kulkee koko matkan kalliotunnelissa. Radan pituudelle mahtuu meren alituksia ja muita erityiskohteita.

Ensimmäiset räjäytykset ammutaan tammikuussa 2010.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.