Lapinlahden "pihasusi" sai tappotuomion - jahti jo käynnissä

Pohjois-Savon poliisi tappaa Lapinlahden ja Varpaisjärven kuntien alueella pihoihin tulleen yksinäisen suden. Susi on menettänyt osan lajille tyypillisestä ihmisarkuudesta.

Suden on todettu jälkien perusteella liikkuneen asutusten läheisyydessä välittämättä ihmisten äänistä ja hajuista. Poliisin mukaan susi voi olla vaarallinen, kun se törmää ihmiseen.

Kyseinen susi on todennäköisesti laumasta vieroitettu nuori yksilö. Poliisi ja RKTL :n asiantuntija arvioivat, että eläin hakeutuu ihmisasutusten lähelle helpon ravinnon toivossa. Eläin vaikuttaa muutoin terveeltä.

Sen ei tiedetä aiheuttaneen alueella koira- tai tuotantoeläinvahinkoja.

Susi kävi pihassa tänäänkin

Poliisi on kirjannut eläimestä tammi- ja helmikuun aikana noin 15 kertaa pihakäyntiä - alle 100 metrin päässä asuin- tai tuotantoeläinrakennuksia.

Viimeisin pihakäynti on tältä aamulta, jolloin eläin oli käynyt erään asuinrakennuksen pihassa Rimminmäentiellä. Eilen susi vieraili yhteensä viiden asuinrakennuksen piha-alueella.

Poliisin mukaan "poisto-operaatio" on jo käynnistynyt. Poliisin johtamassa operaatiossa on mukana suurriistan asiantuntijoita ja noin 30 metsästäkää.

Pohjois-Savon poliisi tiedottaa vielä myöhemmin tänään, mikäli eläin saadaan lopetettua.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.